Polaris Icebreaker

Suomen tehokkain ja maailman ympäristöystävällisin jäänmurtaja kulkee talvisin Perämerellä. Kun jää on murskattu, Polaris odottaa Helsingin Katajanokan laiturissa valmiina öljyntorjunta- ja pelastusoperaatioihin avomerellä.

Polaris on maailman ensimmäinen jäänmurtaja, joka voi käyttää polttoaineenaan sekä nesteytettyä maakaasua että vähärikkistä dieseliä. Huippunykyaikaisen aluksen omistava valtionyhtiö Arctia voi ylpeillä sillä, että Polaris on maailman ekologisin dieselsähköinen jäänmurtaja.

Laiva on täynnä automatisoitua ja helposti käytettävää tekniikkaa. Edellisen suomalaiskäyttöön valmistuneen jäänmurtajan käyttöönotosta ehti kulua jo noin kaksikymmentä vuotta, joten Polariksen uudenlaisiin ratkaisuihin oli ehtinyt kertyä osaamista ja tarpeita.

Audico Systems suunnitteli ja toteutti aluksen ulkokansien ja komentosillan valaistuksen ohjausjärjestelmän. Älykästä, eri toimintoihin sopeutuvaa valaistusta ohjataan suomalaisen Helvarin reititinteknologialla. Valaisimet ovat uusimpia ja tehokkaimpia LED-valoja. Suunnittelusta vastasi Audicon tekninen asiantuntija Mika Eklund.


Alus luovutettiin omistajalleen Arctechin Helsingin telakalla. Sen ensimmäinen jäänmurtotehtävä oli Perämerellä.

Aluksen rungon muoto ja potkurilaitejärjestelyt ovat yksityiskohtia suomalaisen laivanrakennuksen uudenaikaisesta suunnittelusta. Polariksessa on kolme ABB:n Azipod-propulsioyksikköä, joiden ansiosta alusta on helppo ohjata vaikeissakin jääoloissa. Laivan jäänmurtokyky on 1,2 metriä jäätä kuuden solmun nopeudella. Kahden polttoaineen yhdistelmäratkaisu pienentää aluksen hiilidioksidipäästöjä merkittävästi.

Audicolla on paljon kokemusta isojen laivojen valaistus- ja äänentoistototeutuksista. Mika Eklund sanoo, että Audico on ollut mukana noin 50 risteilijän urakoissa eli lähes kaikissa matkustaja-aluksissa, jotka on tehty Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana.

”Onnistuimme tässä projektissa erinomaisesti, koska pääsimme Polariksen valaistuksensuunnitteluun mukaan alusta alkaen. Telakka tukeutui meihin jo suunnitteluvaiheessa, ja yhteistyö laivan päällikön Pasi Järvelinin sekä telakan Jyrki Nurmen ja Kimmo Partasen kanssa oli tiivistä”, Eklund kertoo.

”Monikäyttöisen laivan eri tehtäviin kuten jäänmurtoon, hinaukseen ja öljyntorjuntaan suunniteltiin erilaiset valaistusasetukset. Energiaa säästyy, kun kaikkia tehokkaita lamppuja kuten vaikka vinssi- tai rännivaloja ei tarvitse polttaa kaiken aikaa. Komentosillalta voidaan valita käytetäänkö preset-automatiikkaa vai hallitaanko yksittäisiä valoja tietokoneelta”.


Polariksen päällikkö Pasi Järvelin kertoo, että 110-metrisen murtajan tärkein tehtävä on avustaa laivat satamaan ja satamista pois, jotta Suomen ulkomaankauppaliikenne toimisi. Ilman tätä toimintaa esimerkiksi Kemissä, Oulussa, Torniossa ja Raahessa jouduttaisiin lomauttamaan ihmisiä tehtailta talvikuukausien ajaksi.

"Alus toimii erinomaisesti ja on oikein ketterä työjuhta. Keulan atsimuuttipotkuri on suureksi avuksi. Tehokkaampi koneisto ja kolme Azipodia tuovat selkeää etua vanhempiin murtajiin verrattuna. Perämeren pohjukassa päivät ovat lyhyet, siksi LED-valomeri aluksen ympärillä ja erinomaiset valonheittimet ovat tehostaneet jäänmurtoa entisestään", sanoo kapteeni Järvelin ja arvioi aluksen pysyvän Tornion ja Kemin edustalla toukokuun puoliväliin asti.

Uuden aluksen suunniteltu käyttöikä on 50 vuotta. Mika Eklund uskoo, että se on totuudenmukainen aika, koska vaativaa työtä tekevät laivat suunnitellaan ja rakennetaan erityisellä huolella. Käytetyt komponentit ovat myös valaistusratkaisujen osalta parasta ja kestävintä luokkaa.

”LED-lamput kehittyvät edelleen, mutta tiedämme jo että ne kestävät mekaanista rasitusta paremmin kuin vanhat purkauslamput. Se on tarpeen, sillä jäänmurtajalla meno on melkoista ryskettä ja pauketta. Pakkasta nykyledit kestävät myös hyvin”, Eklund tietää.

”Alusten valaistuksissa on jo tavallista, että automatiikka kytkee päälle vallitsevan valon muuttuessa erilaisia valaistusmoodeja ja valaisinkokoonpanoja. Ledien värilämpötilasäätö on uusi asia, joka yleistyy lähitulevaisuudessa. Valaisimen värilämpötilaa voidaan säätää portaattomasti halutun tunnelman mukaan. Esimerkiksi päivällä kylmemmän valkoinen väri on hyvä työvalo, mutta pimeällä lämmin keltainen sopii tunnelmaan paremmin.”

Teksti Tom Nyman

Kuvat: Tim Bird

Archtech
Etsitkö jotain vastaavaa?
Ota yhteyttä
__wf_reserved_perintö
Mika Eklund
Technical Specialist
+358 20 747 9373
mika.eklund@audico.fi
__wf_reserved_perintö

Ratkaisumme

REFERENSSIT

Täältä löydät kohteet, joihin olemme toteuttaneet ratkaisuja. Klikkaamalla painikkeita löydät referenssimme lajiteltuna eri toimialoille.
Näytä kaikki
Kiitos! Lähetys on vastaanotettu!
Hups! Jotain on minun kohdallani lomakkeen lähettäminen.
Dubain Maailmannäyttely
__wf_reserved_perintö

Dubain Maailmannäyttely

Suomen teemana näyttelyssä oli Suomi maailman onnellisimpana maana. Audico vastasi Suomen Lumi-paviljongin AV-järjestelmästä ja näyttelyrakenteista. AV:n suunnittelu tehtiin yhteistyössä Sun Effectsin kanssa.
Lue lisää
Kone
__wf_reserved_perintö

Kone

KONE rakensi Hyvinkään hissitehtaansa kylkeen uuden Showroomin. Siellä esitellään yrityksen tuotteita ympäri maailmaa tuleville asiakkaille. Audico toteutti projektin AV-osuuden.
Lue lisää
Pro Nemus Showroom
__wf_reserved_perintö

Pro Nemus Showroom

Metsä Group halusi luoda biotuotetehtaansa rinnalle uuden ja näyttävän showroomin, jossa he esittelevät tuotematkaansa metsästä tehtaalle ja valmiiksi tuotteiksi. Audico valittiin toteuttamaan AV-ratkaisu Pro Nemus-showroomiin.
Lue lisää
Aleksanterin kirkko
__wf_reserved_perintö

Aleksanterin kirkko

Pandemian aikana Tampereella sijaitseva Aleksanterin kirkko huomasi tarvitsevansa jonkun ratkaisun, jotta heidän palvelunsa olisivat etäkäytettävissä. Tätä varten Audico loi helppokäyttöisen suoratoistoratkaisun. Sen toteuttamiseen tarvittiin huomaamattomia teknisiä laitteita.
Lue lisää
Nova Sairaala
__wf_reserved_perintö

Nova Sairaala

Keski-Suomeen rakennettu Sairaala Nova edustaa uudenlaista sairaala-arkkitehtuuria Suomessa. Yhdessä Lighting Design Collectiven kanssa vastasimme sairaalan julkisivusta.
Lue lisää
Tampere-Talo
__wf_reserved_perintö

Tampere-Talo

Tampere-talo on Skandinavian merkittävin kulttuuri- ja kongressikeskus. Se sijaitsee Suomen kolmanneksi suurimman kaupungin, Tampereen, sydämessä. Tampere-talossa järjestetään vuosittain yli tuhat tapahtumaa, kuten konsertteja, lastenkulttuuritapahtumia ja kokouksia. Se on äänestetty Suomen parhaaksi konferenssikeskukseksi seitsemänä vuonna peräkkäin.
Lue lisää
Askersund Tietokeskus
__wf_reserved_perintö

Askersund Tietokeskus

Askersundin kunnalla oli visio tiedon ja kulttuurin keskuksen luomisesta - rakennuksen, joka toimisi kokoontumispaikkana ja katalysaattorina luovuudelle, musiikille, koulutukselle ja tiedottamiselle kunnassa.
Lue lisää
Boråsin kongressi
__wf_reserved_perintö

Boråsin kongressi

Borås Kongressissa on suuren kongressisalin lisäksi juhla- ja näyttelytilat sekä 23 kokoushuonetta, jotka soveltuvat pienistä kokouksista suuriin kongresseihin ja kaikkeen siltä väliltä. Tiloihin mahtuu 2-1000 henkilöä. Audico on toteuttanut AV-tekniikan asennuksen suurimpaan kongressisaliin ja muihin suurempiin saleihin.
Lue lisää
__wf_reserved_perintö
Ota yhteyttä

Me kuulemme sinua mielellämme. Onko laitteistanne kysymyksiä? Koska laite tarvitsee päivittää? Onko sinulla jotain muuta kysyttävää? Ota meihin yhteyttä, niin autamme.
Olemme täällä sinua varten.

Ota yhteyttä